Seuran kevätretki

Alueen säännöt
Aloita tarvittaessa "uusi aihe" kalastuskohde/-alue hyvällä otsikolla, joka pitää sisällään kalastuskohteen/-alueen nimen, tarvittaessa maan, sen osan jne. Kuten hyvässä esimerkissä "Näätämön Suomenpuoleinen osa, 70 km".

Re: Seuran kevätretki

ViestiKirjoittaja mkor-1 » 24. Touko 2012 14:11

mkor-1 kirjoitti:Kuorre kutee keskisuomessa, joten norssi-tinseleitä mukaan. Tässä Keskisuomalaisesta artikkeli:
"Kurkunhajuista kalaa ehtii vielä haavimaan Vaajakoskelle 14.5.2012", eli muutaman päivän kuluttua kuorre kutee ja nousee koskiin Heijoisilla.

PS: Kuorre tinseli saa olla tommoosen 11 cm pitkä. Että pieniä on nuo kalat, syöteiksi. Paras on heitellä yöllä / aamuhämärissä ja aamulla, jos haluu mullosen napata. Muuten voi heitellä mitä ja milloin haluaa.


Olin joella lauantaiaamuna 04.45, pyytöinä kuorre tinseli ja lehtokurppa-simppu. Joki vain oli niin tulvassa ettei koko Heijoisten koskessa ollut yhtään kelvollista heittopaikkaa. Vanhan/entisen sillan kohdalla sai heitettyä, mutta siinäkin piti seisoa vedessä jo syvällä metsässä. Näin kova tulva oli kuulema ollut edellisen kerran 1988 vuonna. Perjantai-iltana kävelimme Tonin kanssa aina alasuvantoon asti, joki vaan oli pahimmillaan 100 metriä pusikossa.

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/imag ... 7857512729

Pilpuslammen niemestä pääsi vaivoin heittämään pajupuskien väliin. Joten parempiakin paikkoja ollaan Tonin kanssa nähty.
Mikko Korkka,
Tittiritarikunta / Diddi riddarsällskapet
Kyllikintie 19, 15200 Lahti
Mob +358 440 353 944
E-mail: mikko.korkka(ät)gmail.com
Avatar
mkor-1
 
Viestit: 421
Liittynyt: 09. Tammi 2012 14:39

Edellinen

Paluu Kalastuskohteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron