Koolla on väliä -hanke järjestää kunnostuskurssin

Koolla on väliä -hanke järjestää kunnostuskurssin

ViestiKirjoittaja LPK1979 » 11. Heinä 2017 14:57

Kuva
Kunnostuskurssilla tehdään myös lisääntymisalueita Vantaankoskeen nouseville lohille ja taimenille.
Kuva: Markku Tiusanen.


SVK 10.7.2017
Vastuulliseen vapaa-ajankalastukseen kannustava Koolla on väliä -hanke järjestää
virtavesikunnostuksiin keskittyvän kurssin Vantaalla. Kurssilla käydään läpi kunnostuksissa
huomioon otettavia seikkoja mm. taimenen ekologiasta, lupaprosesseista, rahoituskanavista
sekä kunnostusten suunnittelusta. Kurssille ovat tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostuneet!


Lisääntyneen kansalaisaktiivisuuden myötä on tullut tärkeäksi kouluttaa talkookunnostuksiin
osallistuvia ja niitä organisoivia henkilöitä. Talkookunnostuksista saatavien hyötyjen määrä
kasvaa, jos mukana on enemmän osaamista. Koolla on väliä -hankkeen yhtenä tavoitteena on
edistää arvokkaiden tai uhanalaisten kalakantojen hoitoa ja suojelua sekä aktivoida vapaa-ajankalastajia
osallistumaan kalavesien kunnostuksiin. Kurssin järjestelyissä ovat hankkeen lisäksi mukana
Kalastajan sähkö, hankkeen rahoittaja maa- ja metsätalousministeriö sekä Vantaan kaupunki.
Kurssi on kaikille avoin ja maksuton.

Virtavesien kunnostus –kurssin seminaariosuus järjestetään tiistaina 8.8. kello 9-16 Kuninkaan
Kartanon Keltaisessa Salissa, osoitteessa Voudintie 1, Vantaa. Kurssilla kuullaan tietoa taimenen
ekologiasta, erilaisista lupaprosesseista ja rahoituskanavista, seurantamenetelmistä sekä tietenkin
käytännön kunnostustyöstä erilaisilla kohteilla ja erilaisin menetelmin. Lisäksi kurssilla järjestetään
käytännön osuus keskiviikkona 9.8., jolloin tehdään lisääntymisalueita Vantaankoskeen nouseville
lohille ja taimenille! Tarkemmat tiedot löytyvät osoitteesta
www.vapaa-ajankalastaja.fi/vastuullinen/kunnostuskurssi.

Kurssille mahtuu 50 ensimmäiseksi ilmoittautunutta, ilmoittautuminen 30.7. mennessä sähköpostitse
mika.oraluoma@vapaa-ajankalastaja.fi. Ilmoitathan samalla mahdolliset erityisruokavaliot sekä halukkuuden
osallistua 9.8. Vantaankoskella järjestettävään käytännön kunnostustyöhön.

Lisätietoja:
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
kalatalousasiantuntija Mika Oraluoma, puh. 050 564 8009
järjestöpäällikkö Olli Saari, puh. 050 339 4660

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö,
joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä
vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 525
seurassa toimii yhteensä noin 40 000 kalastuksen harrastajaa.
Avatar
LPK1979
Site Admin
 
Viestit: 421
Liittynyt: 15. Marras 2011 10:08
Paikkakunta: Lahti

Paluu Vesistöjen hoito, ympäristö, kalat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron